Karu opetus leffateatterissa – ei olisi kannattanut kaivaa kännykkää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kännykän käyttäminen ajon aikana surmaa ympäri maailmaa valtavan määrän ihmisiä vuosittain. Niin myös Suomessa. Usein kännykän käyttäjän lisäksi menehtyy myös asiaan mitenkään liittymättömiä sivullisia ihmisiä. Kyseessö on siis erittäin vakava ongelma, jota pyritään kitkemään kampanjoilla.

YouTube
YouTube

Verkossa on nähty tähän mennessä jo lukuisia pysäyttäviä kampanjoita, ja nyt lista on kasvanut yhdellä. Volkswagen toteutti Aasiassa kampanjan, jossa elokuvateatterissa nähtiin ennen elokuvan alkamista autoilua kuljettajan näkökulmasta. Samalla hetkellä paikallisen tukiaseman avulla lukuisat kännykät lähtivät soimaan ja ihmisten kaivellessa puhelimiaan valkokankaalla tapahtui kolari. Oli kampanja lavastettu tai ei, niin se saavutti tavoitteensa harvinaisen hyvin.