Koulupoika painaa 95 kiloa – vanhemmat poliisikuulusteluihin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lihavuus on merkittävimpiä kansanterveydellisiä ongelmia. Joka viides suomalainen on lihava. Onneksi ihmiset ovat tulleet tietoisemmaksi painonhallinnan tärkeydestä ja liikalihavuuden kehitys on hidastunut maassamme. Ruokakasvatus on aloitettava jo pienestä lapsesta, jotta jälkikasvu oppii syömään monipuolisesti ja terveellisesti.

Britanniassa on pidätetty liikalihavan lapsen vanhemmat, sillä heidän väitetään syyllistyneen lapseen kohdistuvaan laiminlyöntiin ja julmuuteen. Perheen 11-vuotias poika on 152,5 senttiä pitkä ja painaa 95 kiloa. Vanhemmat ovat puolustautuneet sillä, että poika on ollut syntymästään saakka suurikokoinen ja lihavuus on heidän perheensä geeneissä.

– Kaikki sukuni puolelta on lihavia. Emme voi tehdä asialle mitään. Ainoastaan minä syön silloin tällöin kebabia, ja poikamme lempiherkkua on höyrytetty parsakaali. Silti hän on iso, perheen isä puolustautui The Sunille.

Kysymys lienee ennemminkin siinä, mitä poika syö parsakaalinsa kanssa, koska pelkät vihannekset eivät saa lasta lähes satakiloiseksi. Monen mielestä vanhempien pidättäminen ei ole oikea keino lapsen painonhallinnan parantamiseksi. Perheelle olisi voitu ennemmin järjestää ravintoterapeutin tarjoamaa apua ja liikunnallista tukea.

Uusimmat