Lapsi nukahti rattiin! Hulvaton näky sattumalta videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Internet on pullollaan videoita, joissa uni yllättää eläinten poikaset esimerkiksi kesken leikkien, syömisen tai muiden puuhien. Myöskään ihmislapset eivät ole immuuneja nukkumatin täsmäiskuille hyvinkin yllättävissä tilanteissa.

YouTube
YouTube

Tuoreella videolla näemme lapsen, jonka ylitsepääsemätön väsymys on yllättänyt kesken leikkien. Lapsi on sammunut leikkitraktorinsa päälle, joka on kuitenkin jäänyt kulkemaan itsestään ympyrää pihamaalle. Internet-käyttäjien iloksi tilanteen nähneen aikuisen ensimmäinen reaktio on ollut kuvata näky videolle ja mennä herättämään pieni unikeko vasta sen jälkeen.