Auts! Tanssikuviot menevät joskus näin kivuliaasti pieleen

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Tanssiminen vaatii tunnetusti jonkin verran fysiikkaa, rytmitajua, kehonhallintaa ja koordinaatiokykyä. Kaikilla nämä ominaisuudet eivät ole kovinkaan vahvoilla, jonka seurauksena tanssiminen ei suju aivan kuin vettä vaan.

YouTube
YouTube

Tämä ei kuitenkaan ole estänyt ihmisiä kokeilemasta onneaan tanssilattialla. Lopputuloksena on nyt syntynyt Uniformedian koostevideo, jolle on kerätty kaikki hulvattomimmat tanssimokat. Mukaan mahtuu toinen toistaan tuskaisemman näköisiä virheliikkeitä.

Moni on esimerkiksi onnistunut tanssin lomassa lentämään suoraan kasvot edellä lattiaan. Koosteelle on mahtunut myös joitakin vilautuksia ja tanssipartnerin pudotuksia. Ehkä video onkin hyvä esimerkki niistä tanssiliikkeistä, joita kaikkein kehnoimpien tanssijien kannattaa jättää kokeilematta.