Yllätysnimi valittiin kaikkien aikojen seksikkäimmäksi naiseksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuonna 1999 perustettu popyhtye S Club 7 nousi kansainväliseen kuuluisuuteen Miami 7 -televisiosarjan myötä. Viisi vuotta kasassa pysynyt bändi julkaisi neljä studioalbumia ja saavutti suurta suosiota ympäri maailman. Sittemmin yhtye ja sen jäsenet ovat hautautuneet vähitellen historiaan.

rachelstevens10062014

Siksi onkin hieman yllättävää, että bändissä laulanut Rachel Stevens on nyt valittu suositun FHM-lehden äänestyksessä kaikkien aikojen seksikkäimmäksi naiseksi. 36-vuotias nainen ohitti monta ikonista kaunotarta, mukaan lukien Jennifer Lopezin, Kelly Brookin, Britney Spearsin, Jennifer Anistonin, Louise Redknappin ja Halle Berryn. FHM-lehden järjestämä äänestys vietti tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan. Rachelin paljastava kuva koristaa tuoreimman numeron kantta.

Rachel Stevensillä on kaksi lasta aviomiehensä Alex Bournen kanssa. Molemmat lapset ovat tyttöjä: Kolmevuotias Amelie ja kahden kuukauden ikäinen Minnie. Rachel ei ole kuitenkaan uusi nimi seksikkäiden naisten seassa, vaan hänen nimensä on löytynyt FHM:n listalta yhteensä 11 kertaa. Hän voitti äänestyksen ensimmäisen kerran tänä vuonna.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat