Teini näki paljaat rinnat televisiossa – reaktio vailla vertaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Seksi myy. Ei ole olemassa kaupallisessa mielessä tehtyä musiikkivideota, elokuvaa tai televisiosarjaa, joissa ei vilahtelisi vahingossa tai tarkoituksella naisen rintoja. Etenkin HBO:n televisiosarjat ovat niittäneet kyseenalaista huomiota sillä, että sarjoissa näytetään enemmän paljaita rintoja kuin lopputeksteissä kiitoksia.

YouTube
YouTube

Nyt verkossa leviää video naisen paljaista rinnoista sangen innostuneesta teinipojasta, joka ei ole pysyä nahoissaan nähdessään poven televisiossa. Poika katsoo televisioruutua intensiivisesti ja huutaa yhtäkkiä: ”Tissit!”. Hän hyppii samaan aikaan tasajalkaa ilmaan.

Luulisi, että tavalliset maitorauhaset eivät aiheuta näin voimakasta reaktiota enää kenessäkään alle 12-vuotiaassa pojassa, jolla on ollut kotonaan internet tai televisio. Suositusta Game Of Thrones -sarjasta tehtiin taannoin myös oma pornoversio Game of Bones. Elokuva on kielletty alle 18-vuotiailta.