Wow! Jennifer Lopez julkaisi herutuskuvia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jennifer Lopez tunnetaan kattavan musiikkiuransa lisäksi myös näyttelijättärenä ja televisiokasvona. Tähti on seurustellut vuoden 2011 lokakuusta asti entisen taustatanssijansa Casper Smartin kanssa. Pariskunta kuitenkin erosi äskettäin, ja Casper vaihtoi latinotähden kahteen transsukupuoliseen malliin.

Jennifer Lopez on eron myötä täyttänyt Instagram-sivuaan tiuhaan tahtiin seksikkäällä kuvamateriaalilla itsestään. Laulajatar on esimerkiksi jakanut uuden albuminsa tienoilla julkaistuja seksikkäitä promokuvia sekä otoksen, jossa hän poseeraa isossa kaula-aukossa poptähti Pitbullin kanssa. J-Lo:lla lienee siis heti haku päällä.

The Dirty -julkaisun mukaan Casper Smart tapaili myös transsukupuolista malli Xristina Marieta Jennifer Lopezin selän takana. Alkuviikosta julkaistun uutisen jälkeen Jenniferin ja Casperin kerrottiin eronneen lopullisesti. Latinotähden tiedetään suunnitelleen Casperin jättämistä jo kolmen vuoden ajan. Poikaystävän on puolestaan kerrottu olleen tietoinen siitä, että häneen yhdistetyt kaunottaret eivät ole olleet syntyjään naisia.