Koiranpentu otti yhteen lehtipuhaltimen kanssa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lehtipuhaltimet on kielletty joissakin Yhdysvaltojen osavaltiossa, ja se on valittu myös Suomessa vuoden 2000 turhakkeeksi. Silti osa ihmisistä käyttää lehtipuhallinta mielellään kuivien kasviroskien kasaamiseen.

YouTube
YouTube

Koirat reagoivat tunnetusti hieman omalaatuisesti näihin kovaäänisiin vekottimiin. Nyt Jersey-niminen koiranpentu on päässyt tapaamaan lehtipuhallinta lähietäisyydeltä. Koira on aina haukkunut puhallinta kovaäänisesti, mutta vihdoinkin omistajat nostivat lemmikkieläimen ilmavirran lähelle. Laitteen putkesta kantautuva ilmavirta saa pennun näyttämään hurjalta ja hassulta. Jersey yrittää ikään kuin haukata ilmasta paloja.

Vaikka ilmiö näyttää hervottomalta, ja koira saattaa nauttia vasten kuonoa puhaltavasta tuulesta, ei toimintaa valitettavasti suositella. Lehtipuhaltimen kanssa voi käydä samalla tavalla kuin auton avoimesta ikkunasta roikkuessa. Tällöin on nimittäin vaarana, että esimerkiksi ötökkä tai pikkukivi lentää koiran silmään aiheuttaen vakavia vaurioita näköelimelle.