Kuivunut joki täyttyi taas vedestä – majesteettinen näky videolle

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Luonnossa nähdään aina silloin tällöin ilmiöitä, jotka saavat pysähtymään ja ihailemaan luonnon monimuotoisuutta. Nyt Israelissa ollaan nähty luontohetki, jota ihan jokainen ei ole elämänsä aikana päässyt todistamaan.

YouTube
YouTube

Upea hetki nähtiin tavallisesti kuivan joen uomalla. Joki lähti virtaamaan kovien rankkasateiden seurauksena. Huikea luontohetki on niin harvinainen kyseisellä alueella, että paikalle saapui ihmisiä yleisöksi.

Eräs paikalla olijoista kuvasi kauniin hetken videolle. Tallenteella nähdään, kuinka ihmiset odottavat kärsivällisesti veden saapumista. Lopulta vesimassat valuvat korkeammilta alueilta muodostaen kunnon joen. Eräs huono-onninen koira oli lähellä jäädä virtauksen alle, mutta hauva tajusi kuitenkin juosta viime tipassa turvaan.

Uusimmat