Tähtienvälinen matkustaminen pian mahdollista?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Aurinkokunnassamme on vielä runsaasti paikkoja, joita ihmiset eivät ole tutkineet lähietäisyydeltä lainkaan. Siitäkin huolimatta jotkut haaveilevat jo siitä, että joskus ihmiskunta voisi matkustaa muihinkin aurinkokuntiin tai jopa galakseihin. Tämänhetkisellä teknologialla se ei kuitenkaan ole mahdollista.

NASA
NASA

Yhdysvaltain avaruushallinto NASA:n leivissä työskentelevä tutkija Harold White kuitenkin uskoo, että tähtienvälinen matkailu voisi olla todellisuutta aikaisemmin kuin olemme kuvitelleetkaan. Mies on suunnitellut ISX Enterprise -nimistä avaruusalusta, jolla voisi teoriassa matkustaa valoa nopeammin.

ISX Enterprise -aluksen käyttämä tekniikka perustuisi niin kutsuttuun Alcubierre-ajoon, joka on nimetty meksikolaisen fyysikon mukaan. Avaruusalusta ympäröisi kaksi jättiläismäistä rengasta, jotka supistaisivat aluksen edessä olevaa aika-avaruutta ja samaan aikaan laajentaisivat takana olevaa aika-avaruutta. Näin ollen alus voisi kiitää valovuosien matkoja vain muutamassa päivässä.

Gizmondo-sivuston mukaan tällainen poimuajomoottori mahdollistaisi sen, että matka maata lähimpään aurinkokuntaan, Alpha Centauriin, taituisi jopa vain kahdessa viikossa. Aikaisemmin on uskottu, että Alcubierre-ajo vaatisi toimiakseen jopa kokonaisen planeetan massan verran energiaa. Harold White kuitenkin uskoo nykytutkimusten valossa noin auton kokoinen määrän massaa riittävän tuottamaan tarpeeksi energiaa.

Harold Whiten mukaan tutkimukset ovat vasta alkutekijöissä, joten aivan vielä ei kannata alkaa suunnitelemaan lomareissuja naapuritähtiin. Mies aikoo kuitenkin jatkaa tutkimuksiaan, tavoitteena todistaa testien avulla poimuajon vaatiman teknologian olevan mahdollista toteuttaa. Mikäli yksinkertaiset testit maapallolla tuottaisivat hedelmää, olisi seuraavan vuorossa Alcubierre-ajon hyödyntäminen Kuu- ja Mars-lentoja varten.