Brasilian maalilla uskomaton vaikutus – koko kaupunki raikasi huudosta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Neljän vuoden välein pelattava jalkapallon maailmanmestaruuskilpailu on saanut koko isäntämaa Brasilian valtaansa. Brasilia pelasi ensimmäisen ottelunsa Kroatiaa vastaan ja voitti sen maalein 3-1. Vaikka luulisi, että suurin metakka olisi ollut kilpailun peliareenalla, on maaleja juhlittu kovaäänisesti myös muualla.

YouTube
YouTube

Verkkoon on nyt ladattu video Sao Paulon naapurustosta, joka on Brasilian pelin aikaan todella autio. Kaikki ovat televisiovastaanottimien ääressä katsomassa maamiestensä ottelua kroatialaisia vastaan. Järisyttävä huuto ja torvien pärinä täyttää lähiön joka kera, kun Brasilia vie pallon maaliin.

Videon on kuvannut Claus Wahlers. Nettiin on julkaistu samankaltainen video vuodelta 2010, jossa on kuvattu yhdysvaltalaisten reaktiota maansa jalkapallojoukkueen tekemään maaliin. Kaikki jatkuu ennallaan, ja New Yorkin Times Squarella kaikuu vain videon kuvaajan väsynyt jee-huuto.

Uusimmat