Pakkomielteenä Ihmemaa Oz – tavaraa omakotitalon arvon verran

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Klassikkoelokuva Ihmemaa Oz on valittu maailmaan parhaimmaksi koko perheen elokuvaksi ja sen tunnusomainen Over the Rainbow -kappale kaikkien aikojen parhaimmaksi elokuvalauluksi. Ihmemaa Ozilla on paljon myös faneja, jotka kumartavat sekä alkuperäisteokselle että sen perusteella vuonna 1939 toteutetulle elokuvamusikaalille.

YouTube
YouTube

Yksi heistä on Walter Krueger -niminen mies, joka on keräillyt Ihmemaa Oz -teemaista tavaraa yli kaksikymmentä vuotta. 28-vuotias mies on käyttänyt keräilyharrastukseensa 150.000 euroa. Miehen suurin aarre on hänen edesmenneen äitinsä antamat tohvelit. Walterin haaveena on muuttaa kokoelma museoksi, ja rahkeita siihen ainakin olisi tavaramäärän puolesta.

Kuten kaikki mielikuvitukselliset tarinat, pyrittiin myös Ihmemaa Oz kaupallistamaan aikojen kuluessa. Kerroimme taannoin, että Yhdysvaltojen Pohjois-Karolinaan rakennettiin 70-luvulla jopa maaginen teemapuisto Ihmemaa Ozille. Puisto sulki nopeasti ovensa omistajan yllättävän kuoleman ja alueella riehuneen palon vuoksi.