Star Wars -salakuvat julkisuuteen – näin ohjaaja J.J. Abrams reagoi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tähän mennessä kuusi osaa kattava Star Wars -saaga saa jatkoa uudella Star Wars: Episode VII -elokuvalla, jonka ensi-ilta on vuonna 2015. Uudesta elokuvasta saatiin pari viikkoa sitten esimakua kuvauspaikalta vuotaneiden salakuvien muodossa.

Nyt Star Wars: Episode VII -elokuvan ohjaaja J.J. Abrams on kommentoinut julkisuuteen vuotaneita kuvia. Mies ei ole vuodosta mielissään, mutta vastasi tapahtuneeseen humoristisella tyylillä.

– Toivon että ihmiset lopettaisivat kuvien vuotamisen Episodi VII:n kuvauksista. Ja lopettaisivat samalla naurettavien väitteiden antamisen, kuten sen, että Millenium Falcon -alus olisi mukana elokuvassa, J.J. Abrams kirjoitti twiittaamassaan kuvassa.

Kuvassa ohjaajan käsinkirjoitettu viesti on kiinnitetty shakkia muistuttavaa Dejarik-pelilautaa esittävään rekvisiittaan. Kuten ScreeCrush-sivusto huomauttaa, kyseinen pelilauta nähtiin Star Wars: Episodi IV -elokuvassa käytössä juuri Han Solon Millenium Falcon -aluksen sisällä.

J.J. Abramsin tuottamassa, ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Star Wars -elokuvassa tullaan näkemään John Boyega, Daisy Ridley, Adam Driver, Oscar Isaac, Andy Serkis, Domhnall Gleeson ja Max von Sydow. Vanhoissa rooleissa tavataan Harrison Ford, Carrie Fisher, Mark Hamill, Anthony Daniels, Peter Mayhew ja Kenny Baker.

Uusimmat