Raju kapakkatappelu – hassu naamiaisasu pelasti vammoilta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Bileet, pubikierrokset tai juhlat saavat uudenlaista ulottuvuutta erilaisten naamiaisasujen avulla. Joskus kaveriporukka saattaa keksiä juhlimiselle jopa erityisen teeman, jolloin kaikki porukasta pukeutuu tietynlaisiin naamiaisasuihin. Les Brown on mies, joka päätti pukeutua syntymäpäivän pubikierrokselle salapoliisikoiraksi.

29-vuotiaan Les Brownin baari-ilta oli alkanut mukavissa tunnelmissa Scooby-Doon asuun pukeutuneena tämän vuoden maaliskuussa. Myöhemmin 40-vuotias Sharron Hutchinson oli kuitenkin kimmastunut miehelle tuntemattomasta syystä, ja aloitti Lesin silmittömän lyömisen anniskeluravintolassa.

Mirror-lehden mukaan Scooby-Doon koira-asu oli osoittautunut miehen pelastajaksi, sillä hahmon suuri ja pehmeä pää suojeli miestä pahimmilta iskuilta. Mies naureskeli myöhemmin tuurilleen ja kiitteli itseään siitä, ettei ollut pukeutunut Batmaniksi tai Robiniksi ystäviensä tavoin.

Scooby-Doo on piirretty salapoliisikoira, joka ratkoo erilaisia arvoituksia Mysteeripoppoonsa kanssa. Ensimmäinen Scooby-Doo -aiheinen televisio-ohjelma ilmestyi jo vuonna 1969. Salapoliisikoiran seikkailuista on tehty useita eri elokuvia ja jaksoja.