Mies jumiutui lentokoneen vessaan – lentoemännät eivät saaneet vapaaksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lentomatkustamisen huonoihin puoliin lukeutuu käynti vessassa. Pitkän jonottamisen jälkeen matkustaja pääsee hieman postimerkkiä suurempaan koppiin tekemään tarpeensa. Onneksi kopissa ei tarvitse viettää muutamaa minuuttia pidempään. Eräs mies teki kuitenkin poikkeuksen.

The South China Morning Post -lehti raportoi 32-vuotiaasta Daniel-nimisestä miehestä, joka oli lentämässä Newarkista Hong Kongiin. Vielä tuntemattomasta syystä mies jäi vessan vangiksi kesken lennon, eikä päässyt kopista ulos kuin vasta 10 minuuttia laskeutumisen jälkeeen.

Syynä jumiutumiseen ei ollut esimerkiksi oven tai lukon epäkunto, vaan miehen keskisormi jäi jumiin roskalaatikon luukkuun kesken yölennon. Lentoemännillä ei ollut välineistöä, jolla mies olisi saatu irti, joten hänen piti olla koko puolentoista tunnin loppulento ja laskeutuminen vessassa. Koneen laskeuduttua lentäjä kutsui paikalle palokunnan, mutta lähes samaan aikaan mies sai riuhtaistua sormensa itse irti roskiksesta. Mies selvisi vammoitta.

Uusimmat