Pikkutaapero huomasi kulmakarvansa peilistä – ihastuttava reaktio

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Pikkulasten kanssa eläminen on upeaa, koska lapset oppivat joka päivä uusia asioita. Esimerkiksi peilin edessä vietetään monia hauskoja hetkiä, kun lapsi tutustuu itseensä ja erityisesti kasvoihinsa. Nyt eräs pikkumies on viimein löytänyt peilin kautta omat kulmakarvansa, ja hauskuttaa niillä koko perhettä.

YouTube
YouTube

Videolla nähdään miten Leon-niminen poika sekä hänen isänsä ja äitinsä ovat kaikki kerääntyneet peilin eteen, jossa pikkumies heiluttelee kulmakarvoja ja nauraa makeasti päälle. Isä kuvasi onneksi tilanteen kännykkäkameralla kaiken kansan ihasteltavaksi.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.