Australian rannikolla ikuistettiin valkoinen ryhävalas – majesteettinen näky

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lähes jokaisessa eläinlajissa tavataan joskus myös albiinoja yksilöitä, ja yksi maailman arvostetuimmista lajitapauksista on Australian rannikolla hyvin harvoin näyttäytyvä valkoinen ryhävalas. Valaan nimi on Migaloo, ja se on tehnyt näyttävän paluun valasbongareiden kameroiden eteen.

YouTube
YouTube

Migaloo nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 1991, jolloin sen iäksi arvioitiin 3–5 vuotta. Migaloo on täysin valkoinen ryhävalas – ja sen esikuvana on pidetty vuonna 1851 ilmestyneen romaanin valkoista kaskelotti Moby Dickiä. Migaloo on nyt tehnyt paluun 23 vuotta myöhemmin alueella valaita bongailevien turistien onneksi, IFL Science uutisoi.

Kyseessä ei ole ensimmäinen valkoinen valaslajin edustaja. Uutisoimme muutama vuosi sitten Itä-Venäjällä Kamchatkan rannikolla uiskennelleesta valkoisesta miekkavalaasta. Valkoisia valaita on syntynyt myös eläintarhaoloissa, mutta ne ovat kuolleet pian syntymänsä jälkeen. Esimerkkinä vuonna 1972 Kanadaan syntynyt albiino miekkavalas.