Ozzy Osbourne tylynä realitysarjastaan: ”Kolme vuotta laboratoriorottana!”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Black Sabbath -keulahahmo Ozzy Osbournen Sharon-vaimo asui viime vuonna hetken aikaa erossa miehestään tämän huumeiden käytön takia. Sharon otti aviomiehensä takaisin ja antoi hänelle vielä yhden mahdollisuuden. Sittemmin Ozzy on pysytellyt poissa kohuotsikoista.

Ozzy ja Sharon tähdittivät lapsineen The Osbournes -realitysarjaa, jota esitettiin Yhdysvalloissa vuosina 2002-2005. Nyt 65-vuotias rokkari on avannut sanallista arkkuaan sarjaan liittyneen hullumyllyn suhteen. Ozzy ei kadu sarjaan mukaan lähtemistä, mutta oli onnellinen sen päättymisestä.

– Se oli kokeilu. Nyt kun katson taaksepäin, olen onnellinen että teimme sen, mutta olen onnellinen myös siitä että lopetimme sen. Se oli kuin olisimme olleet kolmen vuoden ajan laboratoriorottia, Ozzy kuvailee BreakingNews.ie-sivustolle.

– Muutuimme melko normaalista perheestä täysin räjähtäneeksi perheeksi. Kesti pitkään saada asiat takaisin järjestykseen. Ainoa hyvä puoli sarjassa oli se, että Sharonin uusi ura alkoi siitä, rokkari jatkaa.

Sharon Rachel Osbourne vihittiin rocktähti Ozzy Osbournen kanssa Havaijilla vuonna 1982. Räväkkä pariskunta on tähdittänyt muun muuassa omaa The Osbournes -realitysarjaansa. Heillä on kolme lasta, Kelly, Jack ja Aimee.