Hedelmäosaston karmiva yllätys – skorpioni pisti banaanien seasta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailmalla on kerrottu kautta aikojen tarinoita hämähäkeistä ja käärmeistä, jotka ovat matkustaneet kauppojen hyllyille tuontihedelmien mukana. Osa inhottavista eläimistä on joidenkin tarinoiden mukaan kulkeutunut jopa asiakkaiden mukana heidän kotiinsa. Nyt banaanihyllyssä lymyili skorpioni.

Pennsylvaniassa asuva mies oli asioinut paikallisen Walmartin hedelmä- ja vihanneosastolla. Hän oli tarttunut banaaninippuun, kun oli samalla tuntenut kädessään piston. Hän veti nopeasti kätensä pois ja näki muutaman muun asiakkaan tavoin skorpionin lentävän kaupan lattialle. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti ja mies litisti skorpionin kuoliaaksi.

Walmartin tiedottaja ennätti kommentoimaan kohua Huffington Postille vakuuttamalla, että heidän kauppaketjunsa tavoitteena on antaa turvallinen ostokokemus asiakkaille. He ovat tietoisia skorpionista ja palkkasivat asialle tuholaistorjujan. Vaaraa ei enää ole, eikä tarkastuksessa löytynyt muita eläimiä. Kaikki skorpionit ovat myrkyllisiä, kuitenkin vain parikymmentä lajia yli 1200:sta on terveelle aikuiselle hengenvaarallisia.