Game of Thrones -lihaskimppu supersankariksi – merkittävä elokuvarooli

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Havaijilaissyntyinen näyttelijä Jason Momoa aloitti uransa vuonna 1998 mallina. Valkokankaalla Conan Barbaarin roolissa vuonna 2011 nähty tähti muistetaan parhaiten Game of Thrones -sarjasta, jossa hän näytteli Khal Drogoa.

Seuraavaksi 34-vuotias näyttelijä tullaan näkemään valkokankaalla supersankarin roolissa, mikä epäilemättä sopii hyvin miehen lihaksikkaaseen olemukseen. Jason Momoa on HitFix-sivuston mukaan kiinnitetty mukaan Batman V Superman: Dawn of Justice -elokuvaan, jossa hän tulee näyttelemään Aquaman-hahmoa.

Sarjakuvissa Aquaman on kotoisin vedenalaisesta Atlantiksesta, ja hänellä on yli-inhimillisten voimien lisäksi muun muassa kyky hengittää veden alla. Jason Momoa liittyy Batman V Superman: Dawn of Justice -elokuvan jo valmiiksi näyttävään tähtikaartiin, jossa mukana ovat muun muassa Ben Affleck, Henry Cavill, Amy Adams ja Jesse Eisenberg.

Havaijilaissyntyisellä Jason Momoalla on kaksi lasta, kuusivuotias Lola lolani Momoa -tytär ja viisivuotias Nakoa-Wolf Manakauapo Namakaeha Momoa -poika, vaimonsa Lisa Bonetin kanssa. Perheenisä on kertonut, ettei hän omista televisiota, kännykkää tai sähköpostia. Jason Momoa joutui taannoin otsikoihin, kun hän mursi ystävänsä käden leikkimielisen painiottelun aikana.