MM-futisvoitto tuli kalliiksi – mies iski vahingossa television rikki

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Urbaani legenda kertoo suutuspäissään urheilupelin jälkimainingeissa televisionsa ikkunasta kadulle heittäneestä fanista. Urheiluhuumassa tekee helposti ajattelemattomia asioita, koska tunnemyrsky menee heittämällä järjen edelle. Tämän koki myös brasilialainen jalkapallofani.

YouTube
YouTube

Brasiliasssa pelattavat jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut etenevät päivä päivältä kohti finaalia, ja ensi viikon keskiviikkona selviää, ketkä kaksi maata taistelevat 13. heinäkuuta pelattavassa loppuottelussa. Kilpailujen isäntämaa Brasilia selvitti tiensä puolivärieriin kukistamalla Chilen rangaistuspotkukilpailussa.

Kuten arvata saattaa, on eteläamerikkalainen lämmiverisyys kohtalokasta kilpailujen seuraamisen kannalta, sillä nyt eräs fani intoutui voitosta hieman liikaakin. Hän nimittäin löi vahingossa kätensä televisioruudusta läpi voittohurmiossaan. Tälle miehelle nämä kilpailut tulevat turhan kalliiksi.