Tältä Borat-tähti näyttää uutuusroolissaan – kuin rocktähden kaksoisolento

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittikoomikko Sacha Baron Cohen tunnetaan lukuisista komediarooleistaan, joista Borat, Bruno ja Ali G ovat tunnetuimmat. Ali G on parhaillaan tekemässä paluuta, ja mies tullaan näkemään myös Grimsby-elokuvan pääroolissa.

Aikaisemmin kazakstanista, itävallasta ja kuvitteellisesta Wadiyan valtiosta kotoisin olevia hahmoja esittänyt Sacha Baron Cohen nähdään seuraavaksi valkokankaalla varsin peribrittiläisen hahmon roolissa. 42-vuotias näyttelijä esittää Grimsby-elokuvassa jalkapallohuligaania, joka joutuu seikkailuun salaiseen palveluun kuuluvan veljensä kanssa.

Splash News -uutistoimisto on julkaissut sarjan kuvia Grimsby-elokuvan kuvauspaikalta. Kuvista ilmenee, että Sacha Baron Cohen on jälleen kerran muuttanut ulkonäköään melkoisesti roolia varten. Hahmon mod-henkinen hiustyyli muistuttaa melkoisesti Oasis-yhtyeen Liam Gallagherin vastaavaa.

Sacha Baron Cohen on naimisissa näyttelijätär Isla Fisherin kanssa. Pari avioitui salaa heidän Pariisin matkallaan. Pariskunta oli sitä ennen seurustellut kahdeksan vuoden ajan ja heillä on yhteinen tytär. Parin huhuttiin menevän naimisiin jo neljä vuotta sitten. Fisher tunnetaan muun muassa roolistaan elokuvassa Himoshoppaajan salaiset unelmat.



Uusimmat