Independence Day -elokuva tehtiin uudelleen – koiranpennuilla!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuonna 1996 ensi-iltansa saanut Independence Day muistetaan parhaiten näyttävistä kohtauksista, joissa jättiläismäiset avaruusalukset räjäyttävät taivaan tuuliin muun muassa Valkoisen talon ja Empire State Buildingin. Hölmö mutta erittäin viihdyttävä toimintaseikkailu oli huikea menestys lippuluukulla.

YouTube
YouTube

Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivää vietetään perjantaina 4. heinäkuuta, ja sen kunniaksi Youtuben The Pet Collective -kanavalla nähdään tiivistetty versio Independence Day -elokuvasta. Tällä kertaa päärooleissa nähdään kuitenkin Will Smithin ja Jeff Goldblumin sijaan lauma mopsin pentuja. Video tiivistää onnistuneesti Independence Dayn tärkeimmät kohdat hieman yli kahteen minuuttiin, ja tekee sen vieläpä todella söpöllä tavalla.