Neuvokas pikkutyttö halusi korkeammalle – näin otti koiran käyttöönsä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lapset osaavat joskus yllättää vanhempansa neuvokkuudellaan, sillä heidän ajatusmaailmassaan ei ole vielä käsitteitä oikeasta ja väärästä tai sopivasta ja sopimattomasta. Nyt eräs pikkutyttö on halunnut päästä harjaamaan hampaansa, eikä ylettynyt kylpyhuoneen pöydälle. Ongelma oli kuitenkin ratkaistavissa.

Tyttö valjasti perheen koiran apuun, ja nousi koiran päälle seisomaan kumisaappaat jalassa. Redditissä julkaistussa valokuvassa parasta on koiran anova ja alistuvainen katse, joka kertoo kaiken olennaisen sen mielentilasta. Tyttö sai kuitenkin ongelmansa ratkaistua, eikä koirakaan saanut tempauksessa vammoja.