Lehtiväite: ”Poliisikoira haistaa lapsipornon tietokoneen kovalevyltä”

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Koirat ovat palvelleet jo vuosikymmeniä viranomaiskäytössä, ja niitä on harjoitettu mitä erikoisimpien tuotteiden löytämiseen. Huumeiden, pommien, homeen ja ruumiiden lisäksi koirat etsivät nykyisin myös esimerkiksi rahakätköjä. Nyt Yhdysvalloista kuitenkin kantautuu tieto poliisikoiran kyvystä, joka kuulostaa aprillipilalta.

Yhdysvalloissa poliisikoira on nimittäin lehtiväitteiden mukaan koulutettu haistamaan lapsipornon tietokoneen kovalevyltä. Providence Journal -lehden mukaan Thoreau-niminen poliisikoira lähetettiin Rhode Islandille etsimään tietokoneen USB-muistitikkua, joka oli täynnä lapsipornoa. Kyseessä oli osavaltiossa ensimmäinen kerta, kun poliisikoira on pantu etsimään tietokoneen osaa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Teknisen välineen löytyminen ei ole uutinen sinänsä, mutta varsinainen uutispommi tuli kuitenkin perässä. Lehti nimittäin väittää, koirien kykenevän haiskamaan millaista sisältöä tietokoneen kovalevyllä tai USB-tikulla on. Tieto tallennetaan ykkösinä ja nollina, jotka eivät tunnetusti haise miltään. Lehti ei osannut kertoa tarkemmin miten koirat kykenevät haistamaan bittien sisällön. Lehden mukaan näin koulutettuja koiria on kuitenkin jo nyt lennätetty samoihin puuhiin myös Eurooppaan.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.