Auts, nyt sattui! Miehen liukumäki osoittautui todella huonoksi ideaksi

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Moni aikuinenkin innostuu silloin tällöin kokeilemaan erilaisia lapsille suunnattuja virikkeitä. Esimerkiksi leikkipuistojen keinut ja liukumäet houkuttelevat puoleensa välillä myös varttuneempaa väkeä. Nyt erään miehen innostus liukumiseen ei ole päättynyt kovinkaan kehuttavasti.

Miehellä oli pihallaan portaiden vieressä oleva ramppi. Ulkona oli satanut, joten ramppi oli märkä ja erittäin otollinen liukumäki. Miehen ei ehkä kuitenkaan olisi kannattanut kokeilla rampilla laskemista pää edellä, sillä huvittelijalta pääsi unohtumaan rampin alaosassa oleva suljettu portti.