Some-tähdille halvempia lomamatkoja – alennus seuraajamäärän mukaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yritykset ovat jo vuosia sitten huomanneet, että niiden kannattaa panostaa ihmisiin, joiden kirjoitukset keräävät suurimpia yleisöjä sosiaalisissa medioissa. Suosituimpien blogien kirjoittajat saavat jo nyt runsaasti muun muassa ilmaistuotteita ja jopa ulkomaanmatkoja, joista heidän toivotaan kirjoittavan.

Hotelied
Hotelied

Nyt alalla mennään askel eteenpäin, sillä jatkossa sosiaalisen median tähdet saavat muita edullisemmin lomamatkoja. Lomamatkan hinnan alennusprosentti määräytyy nimittäin automaattisesti sen perusteella kuinka paljon ihmisellä on seuraajia sosiaalisessa mediassa. Aiemmin samaa alennuskonseptia on käyttänyt esimerkiksi vaatemerkki Volga Verdi.

Palvelun tarjoaa kuluttajille ja matkailualan yrityksille Hotelied-verkkosivusto. Se ei kuitenkaan välitä matkoja mihin tahansa hotelleihin, vaan ainoastaan neljän ja viihden tähden luksushotelleihin. Alennusta toivovien tulee perustaa Hoteliediin oma profiili, jonne heidän some-profiilinsa linkitetään niiden suosion seuraamiseksi. Jostain syystä palvelusta puuttuu kuitenkin vielä Instagram.