Törkeää, Britney Spears!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulaja Britney Spears aloitti viime vuonna kahden vuoden keikkapestin Las Vegasissa, ja esiintymiset ovat vetäneet hyvin yleisöä paikalle. Viime viikolla Britneyn käsittelemätön lauluraita vuodettiin julkisuuteen, eikä se ollut poptähdelle kovinkaan mieluisa paljastus.

Spearsia nimiteltiin aikoinaan ilkeästi ”white trashiksi”, eikä tilanne ainakaan parantunut vuonna 2008 tapahtuneen hermoromahduksen ja sitä seuranneiden sekoilujen jälkeen. Nyt Britney on jälleen osoittanut huonoja käytöstapoja ja vahvistanut white trash -stereotypiaansa, sillä hänet kuvattiin eilen polttamassa tupakkaa Los Angelesissa. Tupakoinnin ei tulisi kuulua tämän tason maailmantähden harrastuksiin enää 2010-luvulla. Kukin voi tehdä itse omat johtopäätökset siitä onko näissä kuvissa maailmanluokan tähti vai jotain ihan muuta.

Splash
Splash
Splash
Splash

Britney Spears on uransa alusta alkaen tunnettu seksikkäästä imagostaan, ja sama tyyli on jatkunut myös viime vuonna julkaistulla Work Bitch -videolla. Tähti on kuitenkin paljastanut olevansa todellisuudessa paljon kiltimpi kuin hänen videoistaan ja esiintymistyylistään voisi luulla. Hän sanoi, että seksikissana oleminen on vain osa hänen työtään.