Amber Rose julkaisi lapsuuskuvia – tunnistaisitko kaunottaren?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen mallikaunotar Amber Rose ja räppäri Wiz Khalifa menivät naimisiin viime kesänä ja ilmoittivat asian Twitter-palvelussa. Upeasta ulkomuodostaan tunnettu Amber on tuttu näky niin lehtien sivuilta kuin lukuisten räppäiden musiikkivideoiltakin.

Lukuisten muiden tähtien tavoin myös Amber Rose on intoutunut esittelemään Instagram-tilillään lapsuuskuviaan. Vuodelta 1989 peräisin olevassa otoksessa tuleva mallikaunotar on vielä tavallinen, jopa hieman poikamaisen näköinen tyttö pinkeissä silmälaseissaan. Amber osoittaa kuitenkin jo lapsuuskuvissaan olleensa pienestä saakka melkoinen linssilude.

Mallikaunotar Amber Rose tunnetaan Kanye Westin entisenä tyttöystävänä. Pari tapaili toisiaan vuosina 2008 – 2010. Hän alkoi deittailla nykyistä aviomiestään Wiz Khalifaa vuoden 2011 alussa. Rose on esiintynyt monien räppäreiden musiikkivideoilla, kuten Ludacrisin, Young Jeezyn, Nicki Minaj’n ja Fabulousin. Hän on julkaissut kaksi singleä Fame ja Loaded.