Pienet lapset tunnetusti voivat hämmästellä aikuisille täysin arkipäivisiltä tuntuvia asioita. Vauvat ovat myös vanhempiaan herkempiä ilmaisemaan tunteitaan. Nyt eräs pienokainen on antanut naurun tulla nähdessään tuiki tavallisen juomapisteen.

Erityisen hauskaa vauvan mielestä pisteessä tuntuu olevan sieltä tuleva vesi. Vauvan isä Joe Alejandria kertoo julkaisemansa videon yhteydessä, että hauska episodi sattui heidän ollessa lapsensa kanssa lelukaupassa. Kolmekuukautinen pienokainen nauraa hervottomasti aina, kun automaatista sinkoaa vettä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten vauva poika tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.