Seth MacFarlane oikeuteen – hittielokuva olikin kopioitu?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suosittujen Family Guy ja American Dad -animaatiosarjojen luoja Seth MacFarlane ohjasi vuonna 2012 ensimmäisen elokuvansa Tedin. Filmi kertoo Ted-nimisestä pehmonallesta, joka herää eloon sekä ryhtyy puhumaan härskejä ja polttamaan pilveä.

Nyt julkisuuteen on noussut jo vuonna 2009 päivänvalon nähnyt pahatapainen Charlie-nalle, joka on savuttanut nettisuosiota jo ennen Tedin olemassaoloa. Charlien luonut Acting School Academy on nyt nostanut kanteen Seth MacFarlanea vastaan. He kertovat, etteivät ole asioineet henkilökohtaisesti Ted-elokuvien ohjaajan kanssa, mutta MacFarlanen on ollut pakko tietää Charlien olemassaolosta Ted-nallea luodessaan.

TMZ:n mukaan kahden nallen samankaltaisuudet ovat merkittäviä. Molemmat pehmokarhut rakastavat sohvalla istuskelemista, pajauttelemista ja oluen juomista. Mark Wahlbergin tähdittämä Ted-komedia oli menestys. Tedin jatko-osan ensi-ilta on 26. kesäkuuta 2015. Nimikkohahmon ääninäyttelijänä toimii jälleen kerran ohjaaja Seth MacFarlane itse.