Rocktähden tytär poseeraa Speedo-uimapukumallina

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin yhtyeisiin erityisesti 80-luvulla lukeutunut Duran Duran oli tekemässä taannoin tekemässä massiivista paluukiertuetta, mutta paluukiertue kariutui, kun laulaja Simon Le Bon vetäytyi sairauslomalle äänihuultensa rasituksen vuoksi.

Sittemmin yhtye ei ole enää otsikoissa paistatellut, mutta nyt Simon Le Bonin tytär on saanut merkittävän mallisopimuksen. Yasmin Le Bon on nimittäin kiinnitetty uimapukubrändi Speedon tuoreen Speedo Sculpture 2014 -kampanjan uimapukumalliksi. Simonin toinen tytär Amber äänestettiin muutama vuosi sitten rokkarien seksikkäimpien tytärten listalle, joten hän seurannee siskoaan malliuralle.

Englantilainen Duran Duran perustettiin vuonna 1978 ja yhtye nousi kuuluisuuteen kokoonpanolla, johon kuului vokalisti Simon Le Bon, kosketinsoittaja Nick Rhodes, basisti John Taylor, kitaristi Andy Taylor ja rumpali Roger Taylor. Nimensä yhtye sai vuonna 1968 ilmestyneestä scifi-elokuvasta Barbarella, jossa esiintyi tiedemieshahmo nimeltä Durand-Durand.