Koiran riemastuttava leikki – laskee vesiliukumäkeä yksikseen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa alkoi tänään tämän hetken tietojen mukaan koko viikon jatkuva hellekeli, joka on parhaimmillaan hauskaa myös lemmikeille. Koiria ja lapsia ei saa jättää hetkeksikään yksin esimerkiksi henkilöautoon, mutta hauskoihin vesileikkeihin senkin edestä. Nyt arkistovideo osoittaa, miten koirat pitävät hauskaa.

YouTube
YouTube

Jotkut lukijat ovatkin jo ehkä nähneet aiemmin hulvattoman videon, jossa lemmikkikoira laskee kerta toisensa jälkeen yksikseen omakotitalon pihamaalle rakennettua vesiliukumäkeä nauttien joka hetkestä täysillä.

Tänään tästä arkisto videosta kertonut amerikkalaismedia väittää virheellisesti, että kyseessä olisi valvontakameran video yksin kotiin jätetyn koiran puuhista. Video on kuitenkin kuvattu ihmisen toimesta käsin, mutta se ei videon hauskuutta poista.



Uusimmat