Mies yritti ostaa ruokaa Syyrian lapsille – kauppa ei suostunut myymään

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Syyrian kriisissä on monien muiden sotatilanteiden tavoin kärsinyt erityisesti lapset. Brittiläinen Reiss Bawler päätti syyrialaislasten hädästä ja nälästä kuultuaan auttaa heitä lähettämällä Syyriaan tölkkiruokaa. Miehen suunnitelma kohtasi kuitenkin yllättävän hidasteen paikallisessa ruokakaupassa.

Mies oli jo kerran käynyt ostamassa Aldi-kaupasta ison määrän tölkkiruokaa. Toisella kertaa hyväntekijä ei kuitenkaan koskaan päässyt kassalle asti ostostensa kanssa, sillä kaupan myyjä tuli estämään miehen aikeet. Daily Mail kertoo, että Bawleria oli lähestynyt hätääntynyt myyjä, jonka mukaan hän ei voinut sallia miehen aikeita.

Naismyyjän mukaan mies ei voinut ostaa niin runsaasti tölkkiruokaa, sillä muille asiakkaille ei jäisi tarpeeksi ostettavaa. Bawler ihmettelee lehdelle, miksei hyllyjä olisi voitu täyttää uudelleen hänen asiointinsa jälkeen. Myyjä tyhjensi miehen kärryn lähes kokonaan kunnes hän oli tyytyväinen kärryssä olevaan ruokamäärään. Tuohtunut Bawler soitti asiasta Aldin asiakaspalveluun, mutta yrityksen mukaan asia tullaan käsittelemään yrityksen sisäisesti.