Supertähti hukkasi lompakkonsa – löytäjä otti yhteyttä Twitterissä

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Suosittu amerikkalainen näyttelijä Mark Ruffalo on noussut etenkin naisten suosioon romanttisten elokuvarooliensa myötä. Ohjaajanakin työskentelevän tähden tunnetuimpia elokuvia ovat muun muuassa Just Like Heaven, 13 ja risat, Date Night ja The Kids Are All Right.

Sittemmin The Hulkina ja Bruce Bennerinä Iron Man 3 ja The Avengers -elokuvissa ihastuttanut näyttelijämies on nyt kohdannut harvinaislaatuista ystävällisyyttä. Ruffalo oli vahingossa jättänyt lompakkonsa chicagolaiseen taksiin, josta taksin seuraava asiakas oli löytänyt sen.

Lompakon löytänyt Ross McHale ei ollut tunnistanut lompakon omistajaa nimen perusteelta, vaan hänelle selvisi sen omistajan identiteetti vasta Googlen käyttämisen jälkeen, TMZ uutisoi.

McHale otti näyttelijään yhteyttä Twitterissä kysyen, miten hän saisi palautettua lompakon vaivattomammin. Ruffalo oli erittäin kiitollinen lompakkonsa löytäneelle miehelle, ja hän kertoi tämän olevan sankari. Näyttelijän hehkutti tapausta Twitter-tilillään.

Mark Ruffalo on ollut naimisissa ranskalaissyntyisen Sunrise Coigneyn kanssa jo 14 vuoden ajan. ja heillä on kolme lasta. Näyttelijämies sai vuonna 2008 traagisen suru-uutisen, kun hänen pikkuveljensä Scott Ruffalon uutisoitiin ampuneen itseään päähän. Poliisien mukaan tähden pikkuveli tappoi itsensä, kun hän oli pelaamassa venäläistä rulettia.