Alkoholisoitunut karhu tunkeutui taloon – tyhjäsi jääkaapin oluesta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Useissa etäisissä maailmankolkissa karhut ovat niin tottuneita ihmisiin, että ne uskaltautuvat liian lähelle ihmisasumuksia – ja joskus jopa niihin sisään. Nyt Floridassa on saatu hämmentävää kuvamateriaalia tapauksesta, jossa karhu tunkeutui asuntoon Lake Maryn liepeillä.

Twitter
Twitter

Karhu oli aiemmin tuhonnut Tom Carbonen äidin ystävän omakotitalon pihassa ollutta uima-allasaluetta ja sen huvimajaa. Eläin oli jättänyt kaiken muun tuhon lisäksi jälkeensä myös tyhjän jääkaapin, jossa oli aiemmin ollut olutta. Iskun jälkeen oluttölkit olivat lojuneet reikäisinä ja tyhjinä pitkin pihaa.

Perhe otti kameran valmiiksi ikkunalle saadakseen kuvia kutsumattomasta vieraasta, ja sellaisia myös saatiin. Karhu oli nimittäin päässyt siinä määrin alkoholin makuun, että se palasi rikospaikalle ja olutvarkaisiin. Sisään päästyään karhu oli suunnannut suoraan jääkaapille hakemaan lisää olutta. Pian se huomasi lasioven takana kuvaavan naisen ja lähti pakosalle. Tom Carbone julkaisi kuvat myöhemmin Twitterissä.