UFO tallentui kännykän videolle – rocktähti kuvasi hämmentävän näyn

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Taivaalla lentelevät tunnistamattomat esineet saatetaan selvitysten jälkeen todeta sääpalloiksi tai lentokoneiksi. Toisinaan kuitenkin käy niin, että taivaalla nähtyä asiaa ei koskaan tunnisteta ja lentävä esine jää mysteeriksi.

YouTube
YouTube

Tuorein maailmaa kohahduttava UFO-video on Megadethin rumpali Nick Menzan kuvaama. Nick Menza oli ollut kahden poikansa kanssa katsomassa taivaalla loistanutta kuuta kotinsa etupihalla. Hän oli nähnyt taivaalla kuun lisäksi myös muita valoja ja mies päätti kuvata näkemänsä videolle. Myös lapset penäsivät isältään, mikä kummallinen näky oli.

Esine liikkui hitaasti, kunnes se katosi pilvien taakse. 50-vuotias Menza taltioi näkemänsä Samsung Galazy 4 -puhelimella käyttäen suurinta tarkennusta mitä pystyi. Video on julkaistu myös YouTubessa. Tapaus sattui 14. heinäkuuta Los Angelesissa Studio Cityssä, Etelä-Kaliforniassa. Tähän mennessä kukaan ei ole oikein osannut selittää, mistä omituisessa näyssä on voinut olla kysymys.