Pamela Anderson muka eroamassa – paparazzikuvat kumoavat lehtiväitteet

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kanadalainen näyttelijä, malli ja televisiopersoona Pamela Anderson tunnetaan eläinten puolesta aktiivisesti kampanjoivana povipommina. Pamela on nähty usein poseeramassa jopa alastomana eläinten puolesta. Viime vuosina hänen rakkauselämänsä on ollut värikästä.

Nykyisin Pamelan elämänkumppanina on jo toistamiseen Rick Solomon, josta povipommin väitettiin kuitenkin aiemmin tässä kuussa eronneen. Viihdelehtien raportit ovat nyt kuitenkin saaneet melkoisen kolauksen, kun avioero on ilmeisesti peruttu. Ainakin mikäli paparazzien tuoreita valokuvia on uskominen. Pamela ja aviomies ovat nimittäin parhaillaan lemmenlomalla, jonka meno näytti kaikkea muuta kuin erolta.

Pamela Anderson tunnetaan parhaiten Baywatch-sarjasta ja urastaan Playboy-mallina. 46-vuotias neitokainen on sittemmin luopunut tavaramerkistään, vaaleista kutreistaan, ja leikannut kampauksensa lyhyeksi. Pamela Anderson on ollut aiemmin naimisissa rokkari Tommy Leen, muusikko Kid Rockin ja tuottaja Rick Solomonin kanssa. Neidon kaikissa suhteissa on on-off-henkeä, eli eroja ja yhteenpalaamisia tapahtui niiden aikana useaan otteeseen.