Aseistettu ryöstäjä iski – vaati teinipojilta donitsit

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Varkaiden matkaan lähtee usein esimerkiksi ravintoloista astioita, julkisista vessoista paperia ja konttoreista kyniä. Pitkäkyntisille kelpaavat kaikki irrotettavissa olevat esineet. Ryöstöksi teko muuttuun, kun ihmiseltä viedään omaisuutta terveyttä uhaten.

Nyt kaksi australialaisteiniä joutui makeannälkäisen aseistetun ryöstäjän uhriksi. 17-vuotiaat nuoret olivat käyneet Adelaidessa sijaitsevassa donitsikaupassa ostamassa itselleen laatikollisen herkullisia leivonnaisia. Kun nuoret olivat menneet takaisin autolleen, oli paikalle saapunut 16–20-vuotias mies puukolla uhaten.

Huppariin sonnustautunut puukkomies vaati nuoria antamaan takapenkillä olleen kuuden donitsin laatikon hänelle. Nuoret saivat uudet donitsit varastettujen tilalle, vaikka eivät enää uskallakaan mennä samalle parkkipaikalle. Saaliin pienuudesta huolimatta tekijä tullee kiinni jäädessään saamaan jopa vuosien vankeustuomion törkeästä ryöstöstä. Vankilassa on aikaa muistella kuutta donitsia.



Uusimmat