Mustekala hyökkäsi sukeltajan kameran kimppuun

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mustekalat tunnetaan parhaiten niiden imukupein varustetuista lonkeroista, joita nilviäisiin lukeutuvilla eläimillä on yleensä kahdeksan tai kymmenen kappaletta. Mustekalat ovat varsin älykkäitä eläimiä, ja niiden tiedetään käyttävän apuvälineitä esimerkiksi rikkoakseen simpukoita ja kookospähkinöitä.

YouTube
YouTube

Sukeltaja Joe Kistel kohtasi odottamattoman tilanteen sukeltaessaan Floridan rannikolla kameransa kanssa. Mies huomasi veden alla mustekalan pesän, ja päätti mennä tutkimaan tätä lähempää. Miehen onneksi yhtä utelias mustekala tuli tekemään lähempää tuttavuutta hänen ja kameran kanssa.

– Mustekala näytti siltä kuin se olisi halunnut ottaa selfien, Joe vitsaili kuvaillessaan erikoista tilannetta.

Pian Joe Kistel kuteinkin huomasi, että mustekala ei ollut vain tullut poseeraamaan kameran eteen Instagram-kuvia varten. Eläin oli nimittäin alkanut purkamaan miehen yli 11.000 euron arvoista kameraa lonkeroillaan. Joe joutui kamppailemaan merieläimen kanssa saadakseen kameransa turvaan meren pinnan päälle. Koko tilanne tallentui videolle.

– Onneksi olin onnekas. Mustekala päästi irti ja kamerani säästyi vesivahingoilta, Joe Kistel totesi.