Hiuskarvan varassa! Naisten ihmepelastuminen junanradalla

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Autoissa on yleistynyt viime vuosina huomattavasti erilaiset kojelautakamerat, jotka tallentavat auton edessä nähtäviä tapahtumia ja siten myös todisteita mahdollisista onnettomuuksista. Samanlaiset kamerat löytyvät nykyisin myös muun muassa junista.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU
YouTube
YouTube

Veturikamerat ovat ikuistaneet useita tilanteita, joissa ihmishenki on ollut hiuskarvan varassa. Nyt on julkaistu taltiointi Yhdysvaltojen Indianasta, Monroe Countysta, jossa kaksi naista oli päättänyt oikaista rautatiesillan kautta. Valitettavasti sillalle saapui samaan aikaan kovaa vauhtia edennyt juna.

Naiset pelastuivat kuolemalta kuin ihmeen kaupalla jäädessään makaamaan raiteille junan alle. Veturinkuljettaja luuli kauhistuneena, että naiset kohtasivat loppunsa, mutta heidät nähtiin myöhemmin juoksemassa lähellä olleelle autolle. Silta on 24 metriä korkealla.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.