Mies kirjoitti oman muistokirjoituksensa: ”Olen kuollut. Älkää lähettäkö sähköpostia”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Kuoleman sattuessa sanomalehdissä julkaistaan erilaisia muistokirjoituksia. Nyt otsikoihin on noussut hieman tavallisesta poikennut muistokirjoitus. Kevin J. McGroarty -nimistä miestä muistelleen tekstin oli nimittäin kirjoittanu mies itse.

McGroarty oil Times Leaderin mukaan kirjoittanut oman muistokirjoituksensa vuosi ennen kuolemaansa. Mainosalan ammattilainen menehtyi viime kuussa 53-vuotiaana. Lapseton mies kirjoitti muistokirjoitukseensa muun muassa ”uuden osoitteensa”, eli hautapaikkansa sijainnin.

Huumorimies myös muistuttaa ystäviään, ettei hänelle tule lähettää sähköpostia, sillä hän on kuollut. McGroartyn mukaan ainoa asia jota hän katuu elämässään on se, ettei hän saanut alennettua Hersheyn makeisten hintaa takaisin alkuperäiseen 35 sentin kappalehintaan.

Mies kertoo, että missio ei toteutunut koska monet kauniit naiset veivät hänen huomionsa muualle. Times Leaderin mukaan miehen hautajaisissa oli 300 vierasta ja huumoriveikkoa jäävät kaipaamaan lukuisat ystävät.