Hulvaton video – koira soittaa kosketinsoitinta

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Verkossa on tänä vuonna levinnyt joitakin videoita, joilla koiria on asetettu kameran eteen siten, että näyttää kuin hauvoilla olisi ihmisten kädet. Nyt tällainen video on tehty musiikkiteemaa noudattaen. Hauskalla videolla Bella-koira näyttää soittavan kosketinsoitinta.

YouTube
YouTube

Hauska temppu on saatu aikaan pukemalla koiralle hupullinen paita ja asettamalla todellisen soittajan Dani Rosenoerin kädet paidan hihojen läpi. Kaksikko musisoi yhdessä valssin merkeissä.

Videolla nähdään itse soittamisen lisäksi muitakin hauskoja hetkiä. Dani esimerkiksi lopettaa soittamisen yhdessä vaiheessa antaakseen kiltisti käyttäytyvälle Bellalle välipalan.