Megan Fox palasi julkisuuteen – huippuseksikkäässä pikkumekossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotiäitinä perheonneaan vaaliva Megan Fox kertoi äskettäin, että on valmis työskentelemään vain kotinsa lähellä ja noin 10 – 20 päivänä vuodessa, joten viime aikoina häntä ei ole julkisuudessa nähty. Eilen Megan palasi kuitenkin julkisuuteen Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvan ensi-iltajuhlissa.

Megan Foxin ja Brian Austin Greenin perhe kasvoi helmikuussa toisella pojalla, ja nyt Megan edusti ensimmäisen kerran julkisuudessa sitten perheenlisäyksensä. Maailman seksikkäimmäksi naiseksi useita kertoja äänestetty kaunotar säväytti punaisella matolla lyhyessä valkoisessa mekossan.

Megan Fox on julkisesti myöntänyt viihtyvänsä pelkästään perheen parissa, eikä hänellä omien sanojensa mukaan ole kuin yksi läheinen ystävä, kasvohoitajana työskentelevä Mindy. Megan vakuutti Cosmopolitanin haastattelussa, että yksi hyvä ystävä riittää, sillä näyttelijä ei ole kovinkaan sosiaalinen. Helmikuussa syntynyt lapsi sai nimekseen Bondhi Ransom Green. Pariskunnalla on jo entuudestaan 1,5-vuotias poika Noah.

Uusimmat