Videobloggaaja maksoi vanhempiensa asuntolainan

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Timothy DeLaGhetto julkaisee YouTubessa suosittuja videoita, joilla puhutaan muun muassa naisista, seksistä ja likaisesta huumorista. Pohjimmiltaan DeLaGhetto on kuitenkin erittäin antelias poika, sillä mies on nyt lahjoittanut vanhemmilleen todella arvokkaan lahjan.

YouTube
YouTube

Kaksi miljoonaa YouTube-seuraajaa saanut DeLaGhetto oli lapsena luvannut, että joku päivä hän maksaa vanhempiensa asuntolainan pois. Nyt menestyksensä johdosta poika voi tehdä juuri tämän. DeLaGhetto julkaisi itse videon siitä, kun hän kertoo vanhemmilleen maksaneensa heidän asuntolainansa.

Molemmat vanhemmat ovat luonnollisesti ikionnellisia poikansa koskettavasta eleestä. DeLaGhetton isä heittää myös leikkisästi, että missä heidän lapsenlapsensa viipyvät. Niitä videobloggaaja ei kuitenkaan vielä vanhemmilleen uskalla luvata.