Näin rajusti univaje vaikuttaa ulkonäköön

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Moni suomalainen varmasti tunnustaa nukkuvansa liian vähän. Suositusten mukaan aikuisen ihmisen tulisi nukkua yössä seitsemästä ja puolesta tunnista yhdeksään tuntiin. Aina tämä ei kuitenkaan toteudu, jonka seurauksena univaje on väistämätöntä.

YouTube
YouTube

Liian vähäiset unet aiheuttavat ihmisen elimistössä erilaisia oireita. Verkossa nähdään nyt millä tavalla univaje vaikuttaa vanhenemiseen. Maskeeraajan avulla havainnollistetaan, miltä vähän nukkuvat ihmiset voivat näyttää 20 vuoden päästä.

Kokeilun tuloksena on huomattavasti vanhemman näköisiä ihmisiä. Univajeesta kärsivät ovat itsekin hämmästyneitä vanhentuneista ja epäterveellistä olemuksistaan. Osa kuitenkin sanoo kauhistuksestaan huolimatta etteivät he silti tule todennäköisesti lisäämään saamansa unen määrää.