Chris Brown järkytti faninsa – nuolee takapuolta nettikuvassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Musiikin parissa uraa luonut 24-vuotias Chris Brown joutui taannoin vankilaan rikottuaan toistuvasti ehdonalaistaan. Hänen piti viettää vankilassa yhteensä 131 päivää, mutta pääsi kuitenkin vapauteen 23 päivää etuajassa. Nyt hän on rietastellut julkisesti verkossa.

Chris julkaisi eilen Instagramissa videon, jossa hän nuolee naisen takapuolen pakaroiden väliä. Julkkistähti poisti kuvan nopeasti, mutta sitä ennen kuva oli ehtinyt levitä laajalle ja se leviää edelleen nopeasti. Kuvan julkaisemisesta syntyi fanien keskuudessa kohu, ja pian selvisi, että se on ilmeisesti kuvakaappaus Brownin No Bullshit -kappaleen musiikkivideosta.

Chris Brownin ongelmat lain kanssa eivät ole vielä ohi, sillä poptähteä syytetään edelleen Parker Adams -nimisen miehen pahoinpitelystä Washington D.C.:ssä. TMZ-sivuston mukaan syyttäjä yritti sopia tapausta Brownin ja hänen asianajajansa kanssa, mutta artisti ei suostunut ehtoihin ja näin ollen tapaus tullaan ratkaisemaan oikeuden edessä. Mikäli tähti olisi hyväksynyt sopimksen, hän olisi välttynyt vankilalalta. Nyt uuden vankilatuomion mahdollisuus säilyy.