Courtney Stodden palasi 34 vuotta vanhemman exänsä kainaloon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Teinivaimon tittelin ikuisiksi ajoiksi osakseen saanut Courtney Stodden erosi viime vuonna vuosikymmeniä vanhemmasta miehestään Doug Hutchinsonista. Tällöin pariskunnan suhde ei toiminut ikäerosta johtuvien erimielisyyksien vuoksi. Nyt povipommi on palanut näyttelijämiehensä kainaloon.

19-vuotiaan teinivaimon ja 54-vuotiaan Dougin kaksivuotinen avioliitto päättyi viime vuoden marraskuussa ja nuori nainen on sittemmin nähty lähinnä bilettämässä. Courtneyn managerina toimiva äiti Krista Keller kertoo nyt Fox Newsille, että hänen tyttärensä tajusi rakastavansa syvästi ex-miestään, ja haluaa parin olevan yhdessä.

Courtney kokeili eron jälkeen myös muita miehiä, kunne totesi, ettei yksikään heistä vedä vertoja herra Hutchinsonille. Kohublondi palasi hiljattain myös julkisuuteen, kun hän osallistui PETA-eläinsuojelujärjestön tilaisuuteen pelkkiin salaatinlehtiin pukeutuneena. 19-vuotias Courtney Stodden on amerikkalainen TV-persoona, joka herätti vuonna 2011 hämmennystä naimalla alaikäisenä näyttelijä Doug Hutchisonin. Krista Keller allekirjoitti tällöin naimaluvan 16-vuotiaalle tyttärelleen.