Nyt on kuumaa! Rihanna huippuseksikkäässä peppukuvassa

Glamour Viihdeuutiset · Stara.fi

Eturivin artistit Rihanna ja Drake aloittivat liehittelynsä jo vuonna 2009, mutta parivaljakon väliset tunteet ovat sittemmin sammuneet jälleen. Rihanna on siis ollut jo jonkin aikaa taas sinkkumarkkinoilla, ja nauttii tilanteesta täysin rinnoin.

26-vuotias supertähti nähdään nyt Instagramissa huippunäyttävässä bikinikuvassa, jossa hän poseeraa ystävänsä kansa punaisissa bikineissä. Rihannan oma Instagram-tili katosi viime keväänä mystisesti 13 miljoonasta seuraajasta huolimatta. Sittemmin supertähti on keskittynyt vain Twitteriin.

Rihannan suhdesoppaa on käsitelty viime aikoina runsaasti. On-off -poikaystävä Draken mukaan Rihannan itsetunto on kärsinyt vuonna 2009 tapahtuneessa välikohtauksessa, jossa Chris Brown pahoinpiteli hänet. Drake myöntää olevansa raivoissaan erostaan, mutta tottelee Rihannaa pienimmästäkin eleestä kuin koiranpentu. Drake toivoo, että voisi siirtyä elämässään eteenpäin – vaikka Rihanna onkin hänen unelmiensa nainen.