We Love The 90’s julkisti ysärijuontajat – Pertti Salovaara tekee paluun!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Helsingin Suvilahdessa elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävän We Love The 90’s —festivaalin juontajat on tänään julkistettu. Kukin heistä on tehnyt näyttävän uran 1990-luvulla ja toiminut suosikkijuontajana festarilavoilla, radiossa ja televisiossa.

Suomen massiivisimman ysärifestivaalin juontavat Radiomafian legendaariset Pertti Salovaara ja Aki ”Anssi” Peltonen sekä MTV3-kanavan HotHit-ohjelman juontaja ja 7. taivas –yhtyeen laulaja Jocka Träskbäck. Kaikki kolme juonsivat aikoinaan vuosien ajan myös esimerkiksi Rantarock-festivaaleja, ja nyt on vuorossa kauan odotettu paluu festarilavoille.

Viikonlopun aikana estradille astuvat kaikkien aikojen suurimmat kansainväliset ja kotimaiset tähdet 90-luvulta.

Helsingin Suvilahdessa 29. – 30. elokuuta nousevat lavalle muun muassa Haddaway, Rednex, DJ Bobo, E-Type, Captain Jack, Dr Alban, Bad Boys Blue, E-Type, Pandora, Basic Element, Mr. President, Sash, E-Rotic, Alexia, Capella, Rednex, Captain Hollywood, Gunther ja Modern Talking -yhtyeen Thomas Anders. Kotimaisina tähtinä nähdään Waldo’s People, Hausmylly, Aikakone, Cat Cat ja DJ Matti Airaksinen.

Stara on vahvasti mukana tapahtumassa, ja STARA VIP -lippupaketit myytiin loppuun jo heinäkuussa. Muut liput ovat lähes loppuunmyytyjä. Stara Stagella esiintyvät muun muassa Dr. Alban, Mr. President, Cappella, DJ Sash, Aikakone, Hausmylly ja DJ Matti Airaksinen. Lisäksi Staran virallisilla jatkoilla lavalle nousee molempina iltoina Spandex & Friends.

Uusimmat